Kaksi egyptiläistä aseistakieltäytyjää vapautettu palveluksesta

Egyptin puolustusministeri Sedki Sobhi päätti 20.5.2015, että kaksi aseistakieltäytyjää - Mark Nabil Sanad ja Mostafa Ahmed El-Saied – vapautetaan sotilaspalveluksesta. Molemmat ovat kamppaillee yli vuoden ajan aseistakieltäytyjän statuksen saamisesta. Ministerin päätös ei tunnusta heitä aseistakieltäytyjiksi, vaan vapauttaa suorittamasta palvelusta.

Mostafa Ahmedista sai viime marraskuussa virallisen vastauksen vaatimukseensa tulla tunnustetuksi aseistakieltäytyjänä. Aikaisemmin kenellekään aseistakieltäytyjälle ei ollut annettu sellaista. Tultuaan valituksi palvelemaan upseerina armeijassa, Mostafa lähetti puolustusministerille kirjeen jossa vaati vapautusta vakaumuksensa perusteella. Kaksi viikkoa myöhemmin hän sai vastauksen, jossa vaatimus hylättiin ja väitettiin, että asevelvollisuudesta kieltäytyminen uhkaa maan turvallisuutta. Mostafa ei taipunut ja tilanne oli umpikujassa kunnes puolustusministeri teki vapautuspäätöksen. 

Mark Nabil oli myös valittu palvelemaan upseerina toukokuussa 2014. Hän ilmoitti asevelvollisuusviranomaisille välittömästi lääkärintarkastuksen jälkeen, että on pasifisti eikä hänen moraalinsa taivu hyväksymään armeijan rikollista toimintaa vallankumouksen jälkeen. Hän joutui useita kertoja maan sotilastiedustelun kuulustelemaksi. Hänet pidätettiin useita kertoja ja hän joutui elämään yli vuoden määrittelemättömässä tilassa, jolloin hän ei voinut tehdä töitä, opiskella tai matkustaa. Viime huhtikuussa hänen puolestaan käynnistettiin laaja kansainvälinen kampanja, joka painosti Egyptiä tunnustamaan hänet aseistakieltäytyjäksi. Hän sai päätöksen asevelvollisuudesta vapautettamisesta 16. kesäkuuta.

Vaikuttaa siltä, että vaikka Egypti ei virallisesti tunnusta aseistakieltäytymistä, käytännössä se on tekemässä niin. Maikel Nabilin kieltäydyttyä asevelvollisuudesta ensimmäisenä Egyptissä vuonna 2010, kaikki aseistakieltäytyjät ovat joutuneet muutamasta viikosta vuosiin kestävään määrittelemättömään tilanteeseen, jonka jälkeen armeija on vapauttanut heidät palveluksesta. Tietojemme mukaan tähän mennessä yksikään egyptiläinen aseistakieltäytyjä ei ole joutunut oikeuteen, eikä armeija oli koskaan yrittänyt pakottaa pasifisteja palvelemaan. Osittaiskieltäytyjiä ei kuitenkaan kohdella samalla tavalla.

Egyptiläinen NoMilService-liike on tyytyväinen vapautuspäätöksiin. Liike vaatii Egyptin viranomaisia uudistamaan asevelvollisuuslain ja tunnustamaan aseistakieltäytymisoikeuden.

http://www.akl-web.fi/antimilitarismi/Kaksi_egyptil_ist_aseistakielt_ytyj_vapautettu_palveluksesta

Programmes & Projects
Countries
Theme

Neuen Kommentar hinzufügen